![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
(2018 Year in Review postponed to next week, when I have more time, less snow to shovel, and a proper keyboard. Have some Finnish instead.)
Lumet on luotu ja sähkötkin ovat lakanneet räpsimästä vuodenvaihteen jäljiltä. (Niin pitkään kuin muistan, joulun välipäivinä on tullut tykkylunta, joka on uudenvuodenaattona putoillut sähkölinjoille ja katkonut niitä.) Aurinko laski jo hiljattain, mutta ennen sitä ulkona taivas oli mukavissa harmahtavissa pastellisävyissä, purppurasta ja violetista sinertävän kautta kellertävään. Mikään ei ole niin nätti, kuin talvitaivas. Matkalla tänne ennen joulua teiden varressa metsät olivat pienessä huurteessa: havupuiden neulaset olivat vihertävän vaaleanharmaita, mutta mäntyjen rungot näkyivät vielä punaruskeina. Nyt kaikki on hangen peitossa. Kaikki tuntuvat ylistävän kevättä ja kesää, mutta talvimaisemat ovat maassa kaunehimmat.
Tänne kotikonnuilleni en pöytäkonetta raahaa, joten olen ollut rahinaisen läppärini varassa. Kävinpähän kirjanmerkkejäni lävitse, jolloin löysin Puolikuivan alkuperäsivuston, jossa suomen kielen ja Suomen kansan alkuperää käsitellään. Miellyttävän yleistajuista luettavaa, vaikka kielitieteitä harrastavana tiedän jo suuren osan asioista. Pääsinpähän lukemaan myös paleoeurooppalaisesta substraatista – kuolleista kielistä, jotka ovat jättäneet jälkensä elävien kielien sanastoihin. Paleoeurooppalaisilla kielillä ei eläviä jälkeläisiä tai sukulaisia ole, mutta eräs on jättänyt saamelaiskieliin paljon sanastoa, ja eräs (eri? sama?) on jättänyt suomeen sellaisiakin yleisiä sanoja kuin "mäki" ja "niemi". Jokin uralilainen – itämerensuomalainen tai para-itämerensuomalainen – kieli on myös jättänyt sanoja venäjän kielen murteisiin ja paikannimiin Arkhangelskin alueella. Janne Saarikiven dissertaatio.
Niin, ja kuulemma mansin kielestä löytyy oppikirja suomeksi, sisältäen hienoja esimerkkilauseita:
(alkuperäsivulta)
Opinpahan tänään myös, että Sodankylän nimi ei liity sotiin, vaan saamelaiseen Coavván sukuun. (Samaiselta sivustolta.) Etymologioista sun muista kiinnostuneelle itselleni voisin tuon Suomalaisen paikannimikirjan hankkia.
Noista kaikista kieliartikkeleista ja niissä vertailtavista harvinaisemmista sanoista havaitsee myös oman sanastonsa puutteet. Löytyykö mistään "hyvällä suomella" kirjoitettuja tekstinpätkiä, joissa noista harvinaisempia sanoja esiintyisi? Entäs murrekirjallisuus – kuulemma sekin on edes jossain määrin elinvoimainen, mutta googlettamallakaan en löydä. Muutan omaa murrealuettani lähemmäs, mutten varmaan omalle murrealueelleni, ja välillä tulee tippa silmään siitä, kuinka suuri koti-ikävä murretta kohtaan voikin olla. Kerran kuuntelin murrearkistosta (linkki ilmaantunee myöhemmin) kotikontujeni murreäänitteen lapioineen läpi ihan vaan siksi että kuulisin, kuinka joku puhuu niin kuin minä. Ehkä murrekirjallisuuskin tässä hiukan auttaisi.
Lumet on luotu ja sähkötkin ovat lakanneet räpsimästä vuodenvaihteen jäljiltä. (Niin pitkään kuin muistan, joulun välipäivinä on tullut tykkylunta, joka on uudenvuodenaattona putoillut sähkölinjoille ja katkonut niitä.) Aurinko laski jo hiljattain, mutta ennen sitä ulkona taivas oli mukavissa harmahtavissa pastellisävyissä, purppurasta ja violetista sinertävän kautta kellertävään. Mikään ei ole niin nätti, kuin talvitaivas. Matkalla tänne ennen joulua teiden varressa metsät olivat pienessä huurteessa: havupuiden neulaset olivat vihertävän vaaleanharmaita, mutta mäntyjen rungot näkyivät vielä punaruskeina. Nyt kaikki on hangen peitossa. Kaikki tuntuvat ylistävän kevättä ja kesää, mutta talvimaisemat ovat maassa kaunehimmat.
Tänne kotikonnuilleni en pöytäkonetta raahaa, joten olen ollut rahinaisen läppärini varassa. Kävinpähän kirjanmerkkejäni lävitse, jolloin löysin Puolikuivan alkuperäsivuston, jossa suomen kielen ja Suomen kansan alkuperää käsitellään. Miellyttävän yleistajuista luettavaa, vaikka kielitieteitä harrastavana tiedän jo suuren osan asioista. Pääsinpähän lukemaan myös paleoeurooppalaisesta substraatista – kuolleista kielistä, jotka ovat jättäneet jälkensä elävien kielien sanastoihin. Paleoeurooppalaisilla kielillä ei eläviä jälkeläisiä tai sukulaisia ole, mutta eräs on jättänyt saamelaiskieliin paljon sanastoa, ja eräs (eri? sama?) on jättänyt suomeen sellaisiakin yleisiä sanoja kuin "mäki" ja "niemi". Jokin uralilainen – itämerensuomalainen tai para-itämerensuomalainen – kieli on myös jättänyt sanoja venäjän kielen murteisiin ja paikannimiin Arkhangelskin alueella. Janne Saarikiven dissertaatio.
Niin, ja kuulemma mansin kielestä löytyy oppikirja suomeksi, sisältäen hienoja esimerkkilauseita:
Mansien folkloresta kerätyt esimerkkilauseet avaavat aivan uusia maailmoja kielenoppijan eteen: opimme sanomaan mansiksi ’ukkosi vajosi suohon’, ’olet nainut jonkun metsäpirun, jonkun metsähiiden’, ’toverit, tanssimestarimme putosi veteen’, ’hän leikkasi ovensuussa veljiensä suksien mäystimet poikki’, ’olet ryöstänyt minun sisareni, vaikka sinulla ei ole ruokalusikkaa ei keittolusikkaa’, ’oletko sattunut näkemään seitsemää kuuranokkaista metsäkorppiveljestä?’, ’joko sinä tapat hänet tai et tapa, mutta jos joku siihen pystyy niin sinä’ ja ’vittuun mädänneet jätkät, luitako te syötte, kun teillä ei ole voimaa?’. Ainakin minusta tämä on paljon mielenkiintoisempaa kuin oppia kysymään, onko hotellissa vesivessaa tai haluatteko kuulla aikatauluja.
(alkuperäsivulta)
Opinpahan tänään myös, että Sodankylän nimi ei liity sotiin, vaan saamelaiseen Coavván sukuun. (Samaiselta sivustolta.) Etymologioista sun muista kiinnostuneelle itselleni voisin tuon Suomalaisen paikannimikirjan hankkia.
Noista kaikista kieliartikkeleista ja niissä vertailtavista harvinaisemmista sanoista havaitsee myös oman sanastonsa puutteet. Löytyykö mistään "hyvällä suomella" kirjoitettuja tekstinpätkiä, joissa noista harvinaisempia sanoja esiintyisi? Entäs murrekirjallisuus – kuulemma sekin on edes jossain määrin elinvoimainen, mutta googlettamallakaan en löydä. Muutan omaa murrealuettani lähemmäs, mutten varmaan omalle murrealueelleni, ja välillä tulee tippa silmään siitä, kuinka suuri koti-ikävä murretta kohtaan voikin olla. Kerran kuuntelin murrearkistosta (linkki ilmaantunee myöhemmin) kotikontujeni murreäänitteen lapioineen läpi ihan vaan siksi että kuulisin, kuinka joku puhuu niin kuin minä. Ehkä murrekirjallisuuskin tässä hiukan auttaisi.
